keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joululahjoja ja mekkomaniaa.

Jouluun on enää viikko!


Onneksi lahja hankinnat on hyvällä mallilla, ei stressiä. Paitsi että kummitytölle suunniteltu mekko meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia. Piirsin kaavan ensin koossa 122cm mutta leikatessa kaavaa aloin katsomaan miten reilulta se vaikuttaa. Käskin oman likkani paikalle ja mallailin kaavaa, Jopa meiän rimpulalle iso. Joten eikun kokoa 116cm piirtämään ja uudelleen mallaus likalle. Tää on hyvä!

Niin sitä luuli kunnes ompelin mekon kasaan. Kauheen iso, roikkui jopa mun tytön päällä. Kummityttö on 4v joten sillehän se olis mallia teltta. Tungin mekon kangaspinoon manaten.

Noh, pari viikkoa se siellä muhi kunnes otin härkää sarvista ja jatkoin. Kun sitten sain kuminauhat paikoilleen kaula-aukkoon sekä hihansuihin mekon ilme muuttui täysin eikä enää näytä isolta. Helmastaki lyhensin noin 5cm ettei olisi tiellä. Kummityttö kun on aika menevää sorttia.



Tällänen siitä tuli.

Niskaan laitoin tälläisen merkin että erottaa kumpi on etupuoli.


Pääntien ja hihansuitten rypytystä.

Tämä kangas on Ikasyriltä, materiaalina velour.

Samalla kaavalla tein vielä tytölleniki mekon, eri kuosilla.


Myös tämä kangas on Ikarysiltä, materiaalina trikoo.

Mekon malli on singoalla, kaava on SK-lehdestä, numeroa en muista. Ja kummatkin mekot on koossa 116cm. Hyvin mahtuu jopa 6v :)


Tein Ottobren Princess Owl kaavalla tämän tyylisen mekon Mussukoitten Superkoira-kankaasta. Malli on oikein kiva. Likkakin tykkäs kovasti.


Tämä Mansikka Marja peitto lähtee myös kummitytölle. Takana on pinkki fleece. Toisen samanlaisen teen omalle likalle jossain vaiheessa.




torstai 11. joulukuuta 2014

Hyväntekeväisyyttä ja kirppiksen kiertelyä.

Eilen kävin viemässä paikalliselle Fidalle laatikollisen lasten leluja sekä kirjoja lahjoituksena. Aikaisemmin olen vienyt pehmoleluja sekä vaatteita.

Samalla etsin olohuoneeseen jouluksi punaista mattoa mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Muutama potentiaalinen oli mutta en sitten ostanut.

Siitä suuntasin Hyllykallion SPR:n kirppikselle ja mukaan tarttui tälläinen satsi:





Vanhemmilla on ollut tälläisiä, taitaa olla vieläkin. Mutta vain noita pienempiä, en tiennyt että suurempiakin on olemassa. Maksoin näistä huimat 2,60€. Näissä on kiva muoto, ovat kuin lehtiä.

Tässä näkee muodon paremmin.

Naamakirjan annetaan-ryhmästä luulin löytäneeni muutaman lisää, kuvan perusteella.


Valitettavasti olin katsonut väärin. Noh, nämä maksoi vain Mars-patukan verran joten ei haittaa, käyttöön luultavasti pääsevät tai kiertoon jossain vaiheessa. Katsotaan nyt.


Tuosta valkoisesta en huomannut ottaa erikseen kuvaa joten tässä samalla koko satsista. Tuo valkoinen kulho/lautanen löytyi myös samaisesta SPR:n kirppikseltä tänään, olin äidilleni etsimässä jälkiruokakulhoja. Hän etsi enemmän sellaisia mistä saa jäätelöannoksia. Muutama löytyiki muttei ollut hänelle mieluisia. Itsekin jäin muutamia miettimään. Katsotaan josko huomenna haen.

Yksi tuolikin sieltä löytyi 15€ hintaan jota tosin en ostanut mutta mietin josko lastenhuoneeseen. Noh, tänään sitä ei ollut. En ihmettele, hyvässä kunnossa ja edullinen. Ja olisi ollut punaisella kankaalla ja harmaat metallijalat ja käsinojat. Sopinut hyvin lapsille kun oli hieman pienempää kokoa. Harmittaa hieman.



Stabilo EASY

Jatkoa edelliseen postaukseen. Pääsin siis Buzzaamaan Stabilon ergonomisia kyniä jotka on suunnitellu vasen ja oikeakätisille. Meillä kaikki muut paitsi mies on oikeakätisiä, mies vaan ei suostunut kuvattavaksi ja kyniäkään ei ole kokeillut vaikka pyydetty on.

Sen sijaan lapset oli heti testaamassa kyniä, pojan mielenkiinto vain lopahti nopeammin. Sen sijaan tyttö teki todella pikkutarkan kuvan. Yksityiskohtia oli paljon ja tähän asti hänen piirtämistään hyvin tarkasti tehty. Harmi vain ettei kuvaa saatu, piirrustus on neidin jäljiltä jossain eikä itsekään tiedä missä. Mikä ei yllätä, hukkais varmaan ittensä jonnekin :)


Tytär testaamassa. Itse testasin lyijykynää mutta en humannut itse mitään eroa verrattuna tavalliseen lyijykynään. En tiedä johtuiko tytön piirrustus tarkkuus tuolla kertaa kynästä vai oliko muuten onnistunut mutta hienoa jos sai kynän avulla paremman otteen ja sitä myötä jälki parani.

Meillä Buzzataan!

Pääsin Buzzadorin Stabilo EASYergonomics experts-kampanjaan. Paketista tuli sekä vasen että oikeakätisille suunnitellut kynät ja värikynät. Meidän perheen ainoa vasuri on mies, jonka taivutus kokeilemaan voi kestää.

Tässä kuva mitä paketista paljastui.


lauantai 30. elokuuta 2014

Pipomaniaa!!!

Syksy  tulee, kuviot vaihtuu, on kylmä jne jne..

Ompelin itselleni sekä lapsille pipot. Myös tyttären hoitajat lahjoin pipoilla koska neiti vaihtaa päiväkotia tähän lähemmäs. Olivat otettuja lahjoistaan.


Ylärivin sienipipo on tytön, alarivin reunimmaiset mun ja pojan. Loput meni hoitajille. Trikoot on Eurokankaan palalaareista tai netin kirppareilta ostettuja.

Ma tahtoo veivaa veivaa!!

Osallistuin Facebookissa erään ompeluryhmän veivaukseen joka on joka perjantai-ilta. Tällä kertaa Mussukat oli yhteistyökumppanina. Heiltä saimme jokainen siili trikoon joko vihreänä tai oranssina. Itse sain vihreänä. Haastavaa oli kankaan koko 80cmx100cm(lxk). Itselle ei oikein mitään saanut joten päädyin tyttärelle ompeleen. Tosin olin tekemässä settiä joten yksin tuo kangas ei riittänyt. Lähdimme Eurokankaaseen ja mukaan päättyi pinkkivalkoinen pallotrikoo.


Tässä kokonaisuus. Nimesimme puvun Peppi Pitkätossun asuksi koska vaikka miten taskuja mittasin ja asetteli eivät ne suostuneet yhtään samoille kohdille asettumaan :)

Ylemmästä kuvasta poiketen hihoihin tuli jälkeenpäin resorit. Leikkasin hihansuut liian kapeiksi joten eikun pätkä pois ja resoria tilalle. Nätit tuli. Resorit leikkasin ensin kahdesti väärin, en yrittäny kolmatta kertaa vaan ompelin palat yhteen ja voila!

Tässä näkyy hyvin miten taskut mittaamisesta huolimatta eri korkeudella ja toinen enempi takana. Piti olla sivutaskut..Kaikeista huolimatta tyttö rakastaa tätä asua <3 p="">

Paidan ja leggareitten kaava on samat mitä aikaisemmassa postauksessa keväällä olen käyttänyt eli SK:n kaavoja 1/2009 ja 1/2010 ellen väärin muista.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Keräyshaaste peittoja

Eräs tuttavani on tehnyt haasteen facebookkiin. siinä voi ommella, virkata tai neuloa peittoja lapsille jotka joutuu osastolle hoidettavaksi. Myös vastasyntyneille. Tai voi ommella tumppuja/pipoja. Neuloa voi myös toukkapusseja, itsellä on jo yksi aloitettuna.

Tässä oma peittosaaliini tällä hetkellä;


3kpl 40x40cm ja 2kpl 70x70cm peittoja.

Trikoo omasta jemmasta, valkonen fleece Pipsaliinalta lahjoituksena saatu.

Zero waste mekko

Jatketaan zero waste teemalla taas. Tällä kertaa mekko.

Kangasta tarvii 2m, itselläni ei ollut aivan niin paljoa joten tästä tuli pikemminkin paita.


Malli on tosi kiva, paita mallisena ehkä omaan makuun liian väljä ja lyhyt mutta lyhyys oliki omaa vikaa kun kangasta ei ollut tarpeeksi.


Note to myself: ei vaakaraitaa tähän malliin! Jestas miten allit korostuu x)


Ja tässä millanen on levitettynä. Tästä pystyy muokkaan erilaisia versioita, vain mielikuvitus rajana.

Ja sellasen huomion tein että rohkeesti leikata hihat leveemmiksi, ne voi aina kaventaa. Itsellä kävi moka ja tein hihoista liian kapeat ja nyt ne kinnaa hauiksen kohdalta. En siis pysty käyttämään tätä ollenkaan kun kinnaa ikävästi. Kuvauksen ajaksi sain puettua päälle mutta taitaa myyntiin joutua :(

Ohje löytyy Tyrnifarmarit-blogista jälleen kerran.

Kangas löydetty Eurokankaan palalaarista.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Zero Waste kimono

Tai voihan tätä kutsua isoksi boleroksikin :)

Tästä ei mennyt yhtään kangasta roskiin, siitä plussaa. Ompelukonetta kyllä tarvii mutta on vaan suoria saumoja joten simppeli ommella.

Kangasta tarvii vain metrin mikä on myös ISO plussa, mä kun yleensä hamstraan kankaita vain sen metrin koska en malta ikinä maksaa hirveitä kankaasta. Olen tietyissä asioissa pihi vaikka Sulo Vilén taipumusta onkin, ku sai niin halvalla x)


Tässä voi käyttää vaikka ohutta vyötä, itse en vaan omistanu enkä löytäny mitään sopivaa kangassuiroakaan kuvaan.



Naama ei läpäissy apinasuodatinta ;)


Tältä näyttää, pääntietä mun pitää fiksailla vielä. Muka leikkasin keskeltä halki mutta eipä sitten ihan niin mennykään. Tätä kangasta oli hieman haastavaa leikata ja ommella. Koska oli neulekangasta sakset tarttui koko ajan kiinni johonki ja sai olla varovainen ettei saksinu reikiä. Jousti koko ajan johonki suuntaan joten hankalaa nuppineulata kasaan ja saada leikattua suoraan.

Nopea tehdä ja tosiaan vain metri kangasta riittää. 

Ohje bongattu Tyrnifarmarit blogista :)

Muoks. Oli niin kiire päivällä että osa jutuista jäi kirjoittamatta. Eli neulekankaan reuna kannattaa joko kääntää tai huolitella, purkaantuu muuten!! Samoin muitten kankaitten kanssa paitsi trikoon reunaa ei tarvi jos ei halua, ei purkaannu. 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

T-paidasta kassiksi..

Törmäsin facebookin kierrätysidea ryhmässä paidasta tehtyyn kassiin. Tiesin heti minkä paidan tuhoaisin kokeiluuni. Samalla hieman tutoriaalin tynkää :)



Tästä lähtötilanne, Onni pöydän alla tarkkailee tilannetta.


Seuraavaksi leikataan mahdolliset hihat ja kaula-aukon resori pois.



Seuraavaksi helma hapsutetaan. Itse leikkasin mutu tuntumalla leveyden ja pituuden. Jos paidassa on printti sekin voi tietysti vaikuttaa pituuteen. Sitten solmitaan.



Solmimisen jälkeen näyttää tältä. Itse lisäsin helmet piristeeksi.


Kassi koekäytössä. Tuli niin hieno että 6v tyttö on sitä mieltä että tämä on tehty hänelle. Se siitä äidin kesäkassista x)

Helppoa eikä tarvitse ompelukonetta :)


torstai 27. maaliskuuta 2014

Herkuttelua kevyesti

Kävin tiistaina pitkästä aikaa salilla, päivittämässä PT:ni kanssa ohjelmaani(reidet on vieläki kipeet!!). Taas tuli intoa treenaamiseen ja siihen syömisen tarkkailuunkin. Saas nähä vaan koska taas lopahtaa..


Tämän iltainen iltapala. Hiilareita tulee paljon jukurtista sekä ruisleivästä mutta pitää hyvin nälän, tämän oon syöny salkkareitten aikaan eikä ole vieläkään nälkä kuten yleensä.


Tuomas on syönyt tänään kaksi salaattiannosta, tykkää syödä pelkkää salaattia jos sellaista on vaan tarjolla :)


Tälläisiä suolaisia muffinseja tehtiin yks päivä. Näissä on kananmunaa, pekonia, maitoa ja suolaa. Voi olla että unohdin jotain, laitan reseptin myöhemmin. Hyvin täyttäviä olivat.


Ja tän päivän lounas/päivällinen. Paistettua kanankoipea sekä itsetehty perussalaatti sinappisella kastikkeella.
Aamupalaksi tuli syötyä hedelmäsalaattia sekä pala paahtoleipää. Hiilareitahan niistä tulee mutta en ole täysin puhdasta karppaamista yrittämässäkään, se ei sovi mulle joten sellaista hyväkarpin tapaista tässä soveltelen.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Pipoja, leggarii ja paitaa..

Nyt on kahdet synttärit tiedossa. Emilialla kaverisynttärit huomenna ja kummitytön lauantaina. Kummallekin ompelin hieman.

Molemmat saavat tälläiset pipot;




Kaava oma, muokattu emilian vanhasta piposta.

Kummilikalle tein lisäksi paidan;


koko 116/122cm
Kaava SK 1/2010

ja Emilia sekä kummityttö saivat tälläset leggarit;

Tuli just sopivat meiän rimppakintulle.

Lahkeissa pieni rypytys.

koko 122cm
Kaava SK 1/2009

Tein kasvunvaralla kummilikkaa aatelleen, tosin housut näyttää hieman pitkiltä mutta toivotaan ettei roiku päällä.



lauantai 1. maaliskuuta 2014

EPO huppari vol 2

Kävin huvin vuoksi Eurokankaassa, kankaita tuli ostettua melkein 40€.

Yksi päätyi taas EPO huppariksi.


Materiaalina taas jenkkicollege, hupussa on fleece. Ensin meinasin laittaa huppuun jotain pirteämmän väristä mutta sitten käsiini osui tuo fleece ja se sopii oikein hyvin!

Kaksi muuta kangasta odottaa inspistä. Tai no, toisesta jo tein mekkoa mutta ikävä kyllä se ei oikein mennyt niinkuin ajattelin joten katsotaan miten muokkaan sitä paremmaksi.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

EPO-huppari

Facebookissa on ep:n alueen ompelijoille oma ryhmä joka täytti taannoin 2v. Sen kunniaksi yksi ryhmän jäsenistä kaavoitti meille muille huppari mallin, myös miehille että voidaan sitte noille kakslahkeisilleki ommella omansa.

Aikani katteltua muitten ompeluksia ja haaveiltua koskahan itte saisin tehtyä, repaasin perjantaina. Kello oli 17.40 kun sain päähäni että NYT Eurokankaaseen. Kello oli 17.55 kun pääsin pihaan(matkaa noin vajaa 10km) ja äkkiä tutkiin pöydät ja kilolaarit. Silmiin osui ihanan pehmeä jenkkicollege kangas. Sitä lähti kahdessa värissä. Kirkkaan pinkki ja turkoosi. Harmaan värinen jäi kummitteleen joten sitäki pitää hakea.

Paidasta tuli tällänen:


Oon erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Koko ompelun ajan oli tunne ettei tää näin helposti voi onnistua. Viime aikoina ollu ompelussa aina jotain pientä mikä menee pieleen kun en oo tarkkana. Mutta ei nyt. Kerran piti puolata alulankaa mutten muuten sujui kuin vettä vain.

Ehdottomasti teen toisenkin ja ehkä kolmannenki ja ja..

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Leivontaa ja kokkailua

Ollaan isännän kanssa yritetty hieman keventää omaa ruokavaliota.

Mies sitten teki itelleen tälläsen jauhelihakasviskiusauksen. Mä en voi sietää kypsennettyjä kasviksia(raakana menee kyllä osa) joten multa jäi maistamatta.


Kermana muistaakseni 3 juuston ruokakerma ja oli vissiin hieman liian paksua tähän versioon. 


Tein viime viikolla tälläisiä karppihamppareita iltapalaksi. Leipänä toimii aikaisemmin bloggaamani mantelileipä, pihvit tein itse. Nekin karppiversiona. Ohje löytyy täältä. Mantelileivän ohje täällä.


Tänään kokeilin erästä keksiohjetta jonka löysin Voicen nettisivuilta. Ohje. Omaani laitoin vain valkosuklaata mutta se ei ikävä kyllä näy kuvassa.


Dumle muffinsseja tein toistamiseen. Ohje on mulla jostain löydetty, voisin joku kerta sen tännekin laittaa. Nyt ei ole resepti käsien ulottuvilla. Kuvassa sekä kuorrutteen kera että ilman. 

Kirppislöytöjä..

Pitkästä aikaa oon käyny kirppareita kiertämässä. Tänään viimeksi, tosin "pakon" edessä. Poika tarvitsi kouluun luistimet eikä lähipiiristä löytyny sopivan kokoisia joten eikun luottokirpparille.

Sieltähän löytyi sopivat huikeaan 3€:n hintaan. Kuvaa en huomannu ottaa.

Tyttärelle löysin tälläsen Bratz kissan 3,5€:lla.


Pojalle löytyi vielä jotain ihme örkki hahmoja, nämäki maksoi 3,5€.


Pojalle oon löytäny myös pari paitaa viime viikon reissuilla, niistä en tietenkään muistanu ottaa kuvia. Itselleni oon löytäny useamman kopio Mariskoolin. Kyllähän sellanen aitoki kelpais mutta oon sen verran pihi että en vielä maksele sellasia summia lasikiposta.


Tämän päivän löyty, vain 2€ ja on se isompi koko.


Nämä kaikki paitsi sininen Sopurahasta ostettuja. Isommat oli 2€/kpl ja tuo pienempi vihree 1€. Sininen kirppikseltä 2€.


Nämä kaikki kirppislöytöjä. Hinnat vaihdellu 2-3€:n väliltä. Lisäksi löytyy kaksi kirkasta pientä(entisiä värillisiä, pesin ne sitten tiskikoneessa ja värit lähti) sekä yksi kirkkaamman pinkki.

Vielä kun saisi jostain punaisen ja mustan. Mustan oikeastaan löysinkin mutta koska yleensä meen aina tietyllä budjetillä kirppiksiä kiertäen niin se ylitti sillä kertaa. Ja jouduin jättämään sinne. Elättelen toivoa että olisi vielä ens kerralla kun meen uudelleen.