sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Unkarin tuliaisia sekä lisää kynsilakkoja

Isäntä palas viikon kisareissulta Unkarista ja tuliaisia toi kaikille. Mä sain tälläsen laukun.


Meinasin pyörtyä kun kuulin hinnan, 6500. Tosin ei euroina vaan forintteina eli euroissa jotain 25€ suurinpiirtein.

Ja sitten niitä lakkoja, piti hakia lisää.


Miss Selene kokoelma sai uusia jäseniä..

Krööh, kävääsin pikaisesti Tokmannilla kattomassa oisko siellä vielä Kone Helsingin lakat alessa. Niitä ei hirveesti ollu enää mutta vieressä oli Miss Selenen lakkoja 1,60€ joten neljä lähti mukaan.

 
Kokeiluun pääsi toi kirkkain pinkki.

Tältä näyttää kynsillä, kuva hieman valehtelee. Sellanen shokki pinkki mun silmään oikeesti.

Tasoitin hieman glitteri lakalla jonka samalla ostin. Tosin hieman petyin, kuvittelin sen jostain syystä olevan tumman violetti lakka hileillä eikä kirkas hilelakka :/

lauantai 29. syyskuuta 2012

Välillä ompelu juttuja

Ompelin tämän boleron jo viikolla mutta jäi hieman kesken joten viimeistelin sen tänään.


 
Pahoittelen kuvien laatua, sen verran hämärää että ilman salamaa ei saanu kunnon kuvaa ja salamalla taas sitten liianki valoisia. Selvän ny kuitenkin saa kuvista.


 
Ja vielä pipo itelle syksyksi. Tuli kyllä ihan liian lörppä, taitaa joutua lyhennykseen, muuten ihan jees. Trikoo ja neulekangas Eurokankaasta, pipon kaava itte tehty ja boleron jossain vanhassa SK:ssa.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Arvontaa!!

It's Nail Time!- blogissa on Halloween teemainen arvonta.

Päivän kynnet

Tai ehkä vkl:n uudet kynnet, katotaan maltanko näitä pestä pois.

 
Kynsillä pohjalakkana Miss Selene 226, graffiti lakkana Golden Rose 04 ja päällyslakkana  Lumene Natural Code 01

Nded.fi:n tilaus on päivitetty eilen Turkuun! Mä niin elättelen toiveita että se olis tämän päivän aikana saapunu tänne Hyllykalliolle asti noudettavaksi mikä on ihan hyvin mahdollista. Kun vaan päivittyisi DHL:n sivuilleki asti.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Teemaviikkoon osallistuminen ja lisää lakkoja

Kynsiharrastajille on oma fooruminsa ja siellä on eka teemahaaste menossa. Tämän viikon teemana on CRACKLE
Tässä mun kuva


 
Tein vain vasemman käden tällä kertaa.
 
 
 
Lisäksi shoppailin Seppälästä lisää lakkoja. Sinne katos 15€ mutta tälläsen saaliin toin kotiin.
 
 
3 Golden Rose Graffiti lakkaa


 
sekä 9 Miss Selene lakkaa.
 
 
Edit: Tärkein meinas jäädä; tilasin itelleni geelikynsien aloituspaketin nded.fi:stä.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Ja lisää kynsilakkoja!

Krööh, ei mun pitäny käydä Seppälässä mutta kun satuin tuossa Cittarissa käymään niin pitihän siel äkkiä poiketa kun muistin naamakirjan kynsiryhmässä jonkun maininneen että siellä olis lakkoja alessa.

 
Vasemmalla Miss Selene 015 ja oikealla Golden Rose 03
 
 
 
Ja tältä ne näyttää kynnellä. Ei ihan noin kirkkaat, salama vääristää.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Lisää kynsilakkoja..

Aikaisemmassa postauksessa kerroin innostuneeni kynsienlaitosta ja ostaneeni lakkoja. Nyt ostin vielä yhen satsin lisää.

Nämä siis ostin edellisten lisäksi.
 
 
Sitten kuvia muista lakoistani.
 

Oriflamen lakkoja.
 

Jotain halppiksia.
 
Kuvista puuttuu vielä neljä H&M:n minilakkoja mutta ne on tyttären jäljiltä jossain, kuvia niistä jahka joskus löydän ne :D

 
Lauantaina tuli oltua pippaloissa, tässä kynnet. Naapuri teki geelit.

Fimokokeilu parin viikon takaa.

torstai 13. syyskuuta 2012

Kynsilakkoja

Oon hurahtanu kynsien koristeluun ja aikomuksena hommata vielä geelikynsien tekovälineet. Tokmannilla on KoneHelsingin lakat tarjouksessa ja tässä mun saalis. Luulen että pitää vielä muutama hakia, jäi pari sävyä vaivaamaan.


Oriflamelta on tulossa muutama crackle lakka. Saa nähä miten ne toimii. Pitää kuvata koko kynsilakka varasto, oiskohan reilu kymmenen lakkaa yhteensä mitä omistan.