maanantai 16. joulukuuta 2013

Koiralle peti

Ninjan meille tullessa koirilla ei ollut varsinaista petiä. Tessa nukkui yleensä toisella sohvalla ja Naksu omassa kantokopassaan. Ninjakin sitte koppaan änkesi aika ajoin vaikkei "isoveli" asiasta tykänny mutta Ninja ei pahemmin piitannu ärinöistä vaan änkesi sekaan.

Tänään sitten sain vihdoin ommeltua Ninjalle ihka oman pedin. Ja on heti tykätty, neiti rupesi nukkumaan heti.







Peti on ihan simppeli. 2 ympyrää joiten halkaisija n.  44cm ja sitte 34x150cm pitkä suikale joka ommellaan ympyröitten väliin ja täytetään. Vanun määrällä pystyy itse vaikuttaan miten tukevan tai löysän pedistä haluaa. Itse jätin aavistuksen pehmoiseksi että se menee kuopalle joten neiti pystyy "kaivautumaan" tarvittaessa piiloon katseilta. Voi olla että teen samanlaisen Naksulle(jos oppis ensin olemaan merkkailematta sitä) sekä Tessalle..

torstai 5. joulukuuta 2013

Lauma kasvaa.

Viikko sitten perjantaina meidän koiralauma kasvoi yhdellä pienen pienellä chihulla.





Saanko esitellä; Kuusalon Epona alias Ninja. Väriltään creme-valkoinen ja kuten kuvasta näkyy lyhytkarvainen. Lempinimi onkin jääkarhunpentu kun on niin vaalea ja pyöreä.


Naksun ilme kun otin kuvia. On ollut sekä innoissaan ja vähemmän innostunut tulokkaasta. Samoin Tessa. Kumpikin on murissut mutta Ninja ei piittaa. Tunkee vain iholle ja ihmettelee. Tessalta se on vienyt nenän edestä niin luun kuin nakinpalojakin. Ja Tessa on ollut hiljaa ja kattellut kun herkut katoaa..



torstai 5. syyskuuta 2013

MUSH B.A.R.F. Vaisto® -koiranruoka

Lempimuonan facebook sivuilta bongasin kyseisen ruoan mainoksen ja tänään hain kokeeksi tuon 800g ilmaisnäyte pussin. Tessa dreeverille maistui hyvin(solis ihme jos ei maistuisi mikään liha) ja Naksu chihullekin mitä ilmeisemmin, unohdin vahtia ruokailua ja epäilen että tuo Tessa ahmatti hoiti loput mitä Naksu ei kerinny syömään.




Ja lomakkeen löydät täältä.

jos tuo linkki ei toimi, bloggeri oikuttelee, tässä suora http://www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria

torstai 29. elokuuta 2013

Naksulle takki

Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Pontus muutti takaisin anoppilaan, ikävä oli molemmin puolin kova. Jotain kertonee se että koira ei suostunut liikkumaan anopin autosta ulos kun anoppi yritti palauttaa koiran vkl reissun jälkeen.

Hetken aikaa meni ihmetellessä että mitäs nyt sitten..Mutta sitten alkoi tapahtumaan. Kävin tuomariluennolla erään tutun kasvattajan kanssa ja hänelle oli palautunut kasvatti. Eikä aikaakaan kun Naksu muutti meille. Olin kyllä suunnitellut narttua mutta Naksun tarina vei mennessään, halusin tarjota pienelle miehen alulle toisen mahdollisuuden ja hyvin ollaan edetty. Tänään sitten ompelin takin syksyä/kevättä varten, äiti on jo neulonut villapaidan. Huomenna saadaan sekin sitte sovitukseen.



Kaava on SK 4/2008. Koko on S ja mahakappaletta lyhennetty muutama sentti ettei osu pippelin tielle. Malli on muuten hyvä mutta aavistuksen nafti. Isompi koko taas olis ollu liiankin iso joten taidanpa kokeilla tehdä välimallin. Takapuolen päälle varmaan pitää tehdä pieni laskos jottei noin pönöttäisi vaikkei materiaaleina ollut mitään jäykkää kangasta.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pontus muutti takaisin kotiin!

Pontushan on asunut viimeiset 2v anoppilassa kun edellisessä asunnossa ei saanut pitää lemmikkejä. Nykyisessä saa joten Pontus kotiutui. Tessahan tuli aikaisemmin takaisin. Kotiinpalun kunniaksi jäpikkä sai uuden pannan ja tässä pari kuvaa.



Ikää on jo 6,5v ja se hieman näkyy kasvoissa.

Aina ei tuu hyviä kuvia ;)


P.S. mulle myönnettiin 6.6. kennelnimi Sugar crush!


Kaulakoruja

Tuomaksella alkaa viimeinen hoitopäivä ennen kesälomaa ja koulua. Joten pitäähän hoitajia jotenkin muistaa kuluneesta vuodesta. Tuomas nämä korut aloitti ja äiti jatkoi loppuun töitten jälkeen.


Helmet ja nauhat ostettu Paperinauhasta Seinäjoelta.

Koruja on yhteensä 5kpl, jokaiselle hoitajalle yksi. Tuomaksen synttäreitä juhlitaan myös hoidossa joten ostin pari paketteja keksejä sitä varten.



keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Karppaajan lettuja..

Törmäsin uusimma Fit-lehdessä (6/13) Maailman parhaiden lettujen-ohjeeseen. Myös siskoni on blogissaan tehnyt kyseisiä lettuja tai pannareita.

Siskoni ohjeesta poiketen Fit-lehden omassa oli määrät seuraavat:

2 isoa banaania
4 munaa
leivinjauhetta ja vanilisiinisokeria jos haluaa.

Itse en piitannut lettujen mausta, banaani puski liian voimakkaasti läpi mutta esikoinen pisteli hyvällä ruokahalulla poskeensa. Hyvä välipala pesistreenien jälkeen :)

Jatkossa suosin seuraavaa lettu ohjetta joka on monesti testattu:

0,5dl jauhoja
(1tl vaniljasokeria/esanssia)
ripaus suolaa
1,25dl nestettä
4 munaa
50g voisulaa

Tästä ohjeesta tulee n.8 isoa lättyä.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Täällä taas..

Blogissa on ollut hetken aikaa hiljaista. Muutettiin tuossa kuun alussa joten vilinää on sen puolesta kyllä riittänyt. Esikoinen kävi myös tutustumassa kouluun heti muuton päälle ja eilen siunattiin koulutielle. Äiskän pienestä vauvasta on kasvanu iso poika. Kesäkuussa on synttärit mutta huomenna tulee ensimmäiset vieraat. Sitä ennen käydään Powerparkissa riehumassa :) Myös kuopus, perheen prinsessa täyttää vuosia tässä kuussa. Äiskän synttäreitä juhlitaan pian esikoisen synttäreiden jälkeen.

Ehkäpä illalla päivittelen leipomusteni kuvia. Kokeilen ensimmäistä kertaa tehdä sitruunatorttua sekä mutakakun. Jos jaksan niin vielä mokkapaloja olisi tarkoitus tehsä. Esikoinen niitä toivoi kovasti.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ykkös basaari korkattu.

Seinäjoella on tullu uus kirppis, Ykkös Basaari. Tänään käytiin lasten kanssa ja oli kyllä siisti. Tykkäsin kovasti. Useamman löydön olisin tehnyt mutta rajallinen budjetti ja muutamassa tuotteessa ehkä pikkasen korkea hinta esti liiallisen shoppailun. Kokonais rahanmeno tällä kertaa huimat 6€ ja tässä meiän ostokset.

Tuomaksen löytö, 3€

Äiskälle koira kirja 2€


Emilialle koirapehmo 1€

Emilia nimesi jo koiran Safiaksi, mun serkun tyttöystävän silkkiterrierin mukaan. Kriteeritkin oli; samanlainen ja kummallaki on pompula.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Koiran unelmapeti

Bongasin tälläsen kuvan facebookista.


Olis kyllä aika hieno omalle koiralle. Tiedä sitte mitä tuo dreeveri neiti tuumais moisesta, tajuaisko kiivetä portaita ylös asti.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Jee Hevisaurus!

Otsikosta voinee jo päätelää mitä tämä postaus sisältää. Ostin kummitytölle synttärilahjaksi lipun Hevisauruksen keikalle ja sinne lähdettiin 4 lapsen ja 2 aikuisen voimin. Jostain syystä iskät jäi kotiin vaikka musalaatu ois ollu niitten makuun ;)





















Konsertti pidettiin Kurikassa, Mietaan nuoriseuralla.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kyttääjä Tessa vauhdissa.

Arska lämmittää niin mukavasti.

Ei näy rusakoita.

Häh, eikö soffalla saa muka olla?

Dreeverille neule

Vaikka Tessa ajokoira onkin ja pärjää kyllä pakkasilla mettässä niin ei sen silti tarvi palella. Neiti omistaa Jussi-paidan joka on nyt hukassa joten neuloin tilalle hieman värikkään perusneule paidan.



Lankana Novitan Puro, menekki vajaa 100g, puikot 7mm. Huomatkaa miten iloinen malli on uudesta paidastaan.



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viis.een tilaus

8-10.3 oli Viis.ee:llä oli alepäivät joten maltoin kokeiluun Mosaicin Crystal geelin. Kirkas geeli siis, ei valu joten on helpompi tälläsen aloittelijan työstää. Ennestään mulla on Mosaicin Natural ja tykkään siitäkin.


Keskisormi-pikkurilli on aikas naturellina, ei edes Natural geeliä jääny alle kun taas peukalo-etusormi pikkasen jääny alle edellisestä huollosta. Näistä tuli ihanan naturellit. Oikeaan käteen piti tehdä pariin kynteen muoteilla pidennykset mutta unohdin ja enkä enää jaksanu alkaa viilaileen. Josko viikolla tekis oikean käden uudelleen.


Tässä kynnet lakattuina, ei ihan toi punanen ole mun väriä tai sitten vaatii totuttelua kun oon pitkään tehny vain manikyyri tyyppisiä lakkauksia koko kynnen sijaan. Tässä pohjalakkana  Flormar/Kone Helsinki 819 ja graffitilakkana Flormar G14.


Pitsa perjantai!

Oli siis perjantain motto! Tehtiin karppipitsaa. Pohjan ohjeena toimi tämä.

Ja tältä se näytti valmiina:


Täytteinä tonnikala sekä jauheliha.


Tessan elämä on rankkaa.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Leivonta tiistai

Sain inspiksen leipoa joten leivoin kunnolla. Ekaksi tein pojalle ruuaksi lasagnea jota oli toivonu pitkään, neiti tyytyi syömään edellisen päivän hernekeittoa. Sen jälkeen uuniin päätyi vuoron perään mantelileivät, mokkapalat ja muffinssit. Koska en ollu laskenu tarkkaan munien menekkiä jouduin muffinssien kohdalla vaihtamaan reseptiä ja en oikein tykänny lopputuloksesta. Lapsille onneksi kelpas.

Nämä sain enemmän väriä mutta yhtä hyviltä maistuivat kuin eka satsi. Tämä satsi tehtiin 1,5kertaisella ohjeella.

Mokkapalat ennen viipalointia.

Kovan onnen muffinssit. Pinkki kuorrute on mansikanmakuista tomusokeria, ruskea mokkapalojen kuorrutetta. Luulin että pinkki saisi innostusta likalta mutta maku ei vissiin kelvannu. Näitten sisälle pistin paistovaiheessa palan Fazerin sinistä suklaata.

Myös tänään tuli leivottua leipää ja iltapalaksi tein itelleni samoilla lämmöillä tonnikala lämppäreitä.